Ahdistuneisuushäiriöt, epidemiologia ja luokittelu

By Cristiano Antonino On Marraskuu 7, 2022

Yleisön väestötutkimukset ovat dokumentoineet, että enemmän kuin joka viides ihminen voi kokea jonkinlaisen ahdistuneisuushäiriön elämänsä aikana.

Oireiden lisääntymisen aikana ahdistuneisuushäiriöistä kärsivät eivät pysty hoitamaan toimintaansa kannattavasti: on arvioitu, että tällaisissa tapauksissa poissaoloa (tai tehotonta läsnäoloa) voi esiintyä 10-40 % kuukausityöpäivistä.

Tällä hetkellä yleisimmin käytetty kliininen ahdistuneisuushäiriöiden luokittelu viittaa American Psychiatric Associationin DSM-IV-TR:ään (2000).

DSM:n luokitteluterminologiaa on helppo verrata, koska se käyttää eksplisiittisiä kuvauksia, mutta diagnoosin rakennuskriteerien käyttö tulisi varata kokeneille ammattilaisille, jotka pystyvät ymmärtämään kliinisten ilmenemismuotojen todellisen olemuksen.

Alla ovat DSM:n tällä hetkellä tarjoamat ahdistuneisuushäiriöiden diagnoosit:

Paniikkihäiriö (ilman agorafobiaa/agorafobialla): jolle on ominaista erittäin voimakkaiden, useita minuutteja kestävien ahdistuneisuuskohtausten uusiutuminen.
Agorafobia ilman paniikkihäiriötä: ihmiset välttävät menemistä tiettyihin paikkoihin peläten tuntevansa olonsa sairaaksi.
Erityinen (tai yksinkertainen) fobia: suhteeton tai kohtuuton pelko kohdata vaarallisia tilanteita tai ulkoisia esineitä (esim. korkeat paikat, kuljetusvälineet, eläimet, veri, lääketieteelliset käytännöt).
Sosiaalinen fobia (tai sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö): henkilö pelkää, ettei hän voi esiintyä julkisesti (esim. puhuminen vieraiden ihmisten edessä).
Pakko-oireinen häiriö: henkiset sisällöt (esim. epämiellyttävät kuvat) ja käyttäytymisilmaisut (esim. siivoaminen) asettuvat potilaan tahdon varaan toistuvasti ja kohtuuttomasti, ja pakko-oireinen käytös pyrkii usein neutraloimaan pakko-ajatusten aiheuttamaa ahdistusta.
Posttraumaattinen stressihäiriö ja akuutti stressihäiriö: erityiset kuvat altistumisesta tapahtumille, jotka määrittävät vaaran henkilökohtaiselle turvallisuudelle (esim. vakavat onnettomuudet, luonnonkatastrofit, sotapaikat, pahoinpitelyt ja raiskaukset).

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö: krooniset ahdistuneisuusoireet kestävät useita kuukausia ja aiheuttavat jatkuvaa pelkoa

Joissakin tapauksissa muodolliset diagnostiset kriteerit voivat täyttyä useamman kuin yhden sairauden osalta samassa yksilössä (sairaussairaus).

Päinvastoin, kun ahdistuneisuusoireita esiintyy, mutta erityistä diagnoosia ei voida tehdä, puhutaan muutoin määrittämättömästä ahdistuneisuushäiriöstä.

Sitten on yksilöitä, joiden ahdistuneet ominaisuudet vaikuttavat synnynnäisiltä ja joita ei pidetä häiritsevinä: näissä tapauksissa on mahdollista harkita C-ryhmän persoonallisuushäiriön (välttävä, riippuvainen, pakko-oireinen) diagnoosia.

Ahdistuksen ilmenemismuotoon vaikuttaa altistuminen stressaaville tekijöille (ympäristön vaatimukset selvitettäväksi), jotka ovat joskus täysin yleisiä (päivittäisestä ylityöstä terveysongelmiin), mutta viittaavat useammin emotionaalisesti merkittäviin henkilökohtaisiin tapahtumiin (esim. romanttinen suhde).

Kun stressiä aiheuttava ympäristötekijä voidaan tunnistaa epäspesifisten ahdistuksen ilmenemismuotojen lähtökohtana, diagnoosiksi tehdään sopeutumishäiriö ja ahdistus.

Lopuksi yleisestä sairaudesta ja aineiden aiheuttamasta ahdistuneisuushäiriöstä johtuva ahdistuneisuushäiriön diagnoosi tunnistaa suoraan orgaanisen syyn.